Työilmapiiristä ei tingitä

Porukan kasvaessa yhteishengen merkitys korostuu entisestään. Jokainen työntekijä on erilainen, jokaisella on omat toimintatavat ja erilainen ajatuksenkulku. Ilmapiiri työpaikalla on yrityksemme kulmakiviä, eikä siitä tingitä.

Akkujen lataaminen yhdessä tekemällä

Toisinaan töissä tulee painittua saman tehtävän, asian tai ongelman kanssa hyvä tovi. Näissä tilanteissa on tärkeää tunnistaa se piste, jolloin tarvitaan hieman lisäenergiaa. Tiimissämme tehdään tunnollisesti töitä ja keskeneräisiä hommia ei jätetä seisomaan paikoilleen ilman syytä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö taukoa voisi pitää, kun siltä tuntuu. Välitämme jokaisen jaksamisesta ja pidämme arvossa työskentelykulttuuria, joka sallii töiden tekemisen joustavasti. Vaihtoon saa aina tulla, kun alkaa piiputtamaan liikaa!

Töissä ladataan akkuja esimerkiksi kahvin tai biljardin äärellä. Säterinportin biljardipöydästä on muodostunut varsinainen klassikko ja kuolematon sisäpiirivitsi. Se on osoittautunut loistavaksi tavaksi saada ajatukset töistä hetkeksi muualle ja tehdä porukalla jotain yhdessä.

Porukalla eteenpäin

Meidän työporukka on kasvanut viimeisen kahden vuoden sisällä kuuteen työntekijään. Jokainen meistä on erilainen ja jokaisella on omat työskentelytavat. Tiimin kasvaessa yhteishengen merkitys korostuu entisestään. On pidettävä huolta, että jokainen tulee kuulluksi, ja että työpaikalle on mukava tulla. Siksi asioista jutellaan porukalla, kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ideoillaan yhteisiin asioihin ja avun pyytäminen ei tunnu vaikealta.

Wonderland työympäristönä tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen. Team3 on viettänyt kohta vuoden päivät Säterinportin toimipisteellä, joka on tarjonnut loistavat olosuhteet myös virkistäytymiseen töiden ulkopuolella. Maanantaina työviikko aloitetaan yhteisellä aamupalalla, jonka aikana käydään läpi viikon tavoitteet ja projektit sekä jutustellaan viikonlopusta. Perjantaisin jääkaappi täyttyy virvokkeista, joita siemaillaan yhdessä yleensä iltapäivällä, ennen lähtöä viikonlopun viettoon. Toisinaan Wonderland järjestää ohjelmaa, jossa päästään virkistäytymään työporukalla ja tapaamaan töiden ulkopuolella, viimeisimpänä Halloween aiheiset juhlat Vallilan toimipisteellä.