VaBe: Kaksi sivustoa, yksi ilme

VaBe Talot Oy palvelee pienrakentajia, ja Virossa sijaitseva VaBe Baltic Oü valmistaa puolestaan erityyppisiä puutuotteita yrityksille ja yksityishenkilöille. Kummatkin kuuluvat samaan VaBe konserniin, jonka vuoksi sivustojen päivittämisen lähtökohtana oli yhtenäinen tyyli, asiakasystävällisen käyttökokemuksen rinnalla.

vabetalot.fivabebaltic.ee

Hyödynnetyt palvelut

Lähtökohta

VaBe Taloilla ja VaBe Balticilla oli kummallakin entuudestaan kotisivut, mutta kotisivut eivät skaalautuneet oikein muilla laitteilla kuin tietokoneella, eli ne eivät olleet responsiiviset. Visio oli selkeä; kummatkin sivut haluttiin tyyliltään yhdenmukaisiksi ja selkeiksi, sekä mobiiliystävällisiksi. Tämän lisäksi kummankin sivuston hakukoneoptimointi oli laitettava ajantasalle.

Kartoitimme lähtötilanteen ja tarpeet uudelle sivustolle etäpalaverilla ja puhelimitse yhdessä VaBe Talojen ja VaBe Balticin yhteyshenkilöiden kanssa. Kommunikaatio pelasi kumpaankin suuntaan projektin edetessä, joka piti kotisivujen päivittämis-projektin jouhevana.

”Hyödynsimme Team3:n palveluita päivittääksemme yrityksemme kotisivut. Prosessi oli jouheva, ja tuloksena oli yhdenmukaiset ja optimoidut kotisivut.”

– Miikka Lehtinen, Toimitusjohtaja, VaBe Talot Oy

Prosessi

Vanhoilta kotisivuilta saatiin kerättyä tärkeimmät materiaalit uusille sivustoille, mutta niiden lisäksi sisältöä päivitettiin niin tekstin kuin kuvien osalta. Saimme valmiiksi fontit ja värimaailman, joita hyödynnettiin kummallakin sivustolla yhtenäisen ilmeen saavuttamiseksi.

Hakukoneoptimoinnissa lähdettiin etsimään kummankin yrityksen tärkeimmät hakusanat, sisällytettiin avainsanat otsikkoihin ja laitettiin metatiedot ajantasalle.

Koska sivusto luotiin kokonaan alusta, eikä tehty ”vanhan päälle”, saatiin sivusto pyörimään turvallisille ja luotettaville kotimaisille servereille. Näin pidettiin myös huolta, ettei sivustolla ole mitään ylimääräistä.

Sujuvan sivujen teko-prosessin jälkeen uudet sivut saatiin helposti näkymään, kun domainit laitettiin ohjautumaan uusille sivustoille vanhojen sijaan. Eli tämä käytännössä vaatii asiakkaalta yhden toimenpiteen, joka onnistuu yleensä ihan sähköpostiviestillä – niin helppoa on saada uudet sivut näkyviin vanhojen sijaan.

Tulokset

Tulokset olivat sitä mitä haluttiin. Uudet kotisivut julkaistiin turvallisina, käyttökokemukseltaan asiakasystävällisinä ja tyyliltään yhtenäisinä. Uudet kotisivut tukevat nyt yritysten brändi-ilmettä.

Julkaisun jälkeen tarkistettiin kertaalleen sivuston toimivuus ja annettiin käyttäjätunnukset asiakkaille, jotta sivuja päästään muokkaamaan myös ilman Team3:n apua. Annamme aina tarvittaessa ohjeet sivuston muokkaamiseen, jotta varsinkin pienemmät päivitykset voi tehdä itse. Sivujen muokkaaminen luonnistuu helposti WordPressin tai siihen ladattavan lisäosan (Elementor -sivueditorin) avulla.

vabetalot.fivabebaltic.ee