Ääkköset verkkotunnuksessa – mitä sinun tulee tietää?

Miten ääkkösiä käytetään domaineissa, ja kannattaako niin tehdä?

Internetin käyttäjistä valtaosa ei käytä latinalaisia aakkosia, joiden ympärille Internetin keskeiset järjestelmät on rakennettu. Viime vuosiin asti monikielisyyden saralla on ollut valtavia puutteita, vaikka Internet onkin globaaliksi alustaksi tarkoitettu. Esimerkiksi me Suomessa olemme tottuneet kirjoittamaan verkko-osoitteiden äät ja ööt muotoon aa ja oo.

Kuitenkin, ei-latinalaisia merkkejä sisältävät verkkotunnukset ovat olleet olleet käytössä jo usean vuoden ajan. Lisäksi teknologia on alkanut mahdollistamaan internetin muuntautumisen persoonallisemmaksi ja käytännöllisemmäksi paikaksi myös verkkosurffareille, jotka eivät hakkaa puhtaasti latinalaisia merkkejä sisältäviä näppäimistöjä. 

Monikielisyys verkossa

Vaikka Suomessa onkin ollut mahdollista rekisteröidä ääkkösiä sisältäviä kotimaisia verkkotunnuksia jo melkein toista vuosikymmentä, ei niiden suosio ole kummoinen. Ihan ymmärrettävä juttu, sillä nimipalvelimet osaavat tulkita vain latinalaista aapiskieltä. Tämä tarkoittaa, että käännettäessä kansallisia symboleita sisältävä verkkotunnus toiselle kielelle kääntyy se hassuun muotoon: esimerkiksi verkkotunnus äää.fi kääntyy hieman tönkön näköiseksi xn--4caaa3eaa.fi. Lisäksi esimerkiksi sosiaaliseen mediaan jaetut, ääkkösiä sisältävät URL-osoitteet muuttuvat epämieluisan ja epäluotettavan näköiseksi puuroksi.

Ääkköset verkkotunnuksissa

Kuten jo edellä mainittiin, aiheuttavat ääkköset hämmennystä kääntäessä verkkotunnusta toiselle kielelle. Teknisesti kääntäminen jo onnistuu, mutta ongelmia aiheutuu yhä edelleen – siispä lue läpi alle listatut komplikaatiot, joita ääkköset verkkotunnuksessasi voivat saada aikaan. Näin saatatkin tietää yhden mahdollisen syyn, jos verkkotunnuksesi ryttyilee!

Verkkotunnus, eli sivuston osoite on hyvä kirjoittaa perinteiseen muotoon ilman ääkkösiä, sillä niiden ymmärtämiseksi tarvitsevat selaimet ja ohjelmistot erikoismerkkien tuen. Modernit selaimet kyllä sulattavat ääkköset verkkotunnuksessa mitä todennäköisemmin ongelmitta, mutta erilaiset ohjelmistot ja julkaisujärjestelmät, jopa sähköpostit tuottavat päänvaivaa. Lisäksi ihan hirveän suuri osa maailman internetiä käyttävästä väestöstä ei omista ääkkösin varustettua näppäimistöä, joka tekee sivuston löytämisestä vaivaanloisempaa, kuin sen tarvitsisi olla. Pelkästään jo edellä mainitun takia on hyvä jättää äät ulos verkkotunnuksista – siis ihan asiakkaan käyttökokemuksen kannalta.

URL

Ääkköset verkkotunnuksessa ja URL-osoitteissa eivät ole kovin usein se toimivin yhtälö. Esimerkiksi sosiaalisen median kanavat, jotkin toiset alustat ja salaimet kääntävät URL:it sellaiseen muotoon, että nimipalvelin ymmärtää niitä.

Sanotaanko, että uuden blogikirjoituksesi osoite on esimerkkisivu.fi/ääkköset. Jos jaat uunituoreen kirjoituksesi vaikkapa LinkedIn – palveluun se tulee kääntymään kutakuinkin seuraavanlaiseen muotoon: esimerkkisivu.fi/%B4%C2%Ck%C3%B6set. Ei kovin luotettavan näköinen linkki, eikö totta?

Sähköpostit

Sähköpostiosoite kannattaa aina tehdä ilman ääkkösiä sillä IDN-tuki puuttuu yhä useimmista sähköpostiohjelmista, joka tarkoittaa, etteivät ohjelmat osaa tulkita erikoismerkkejä. Jos siis sähköpostiosoite ei toimi asiakkaasi käyttämällä ohjelmistolla, saatta yhteydonotto jäädä kokonaan tekemättä. Suosittelisin siis minimoimaan riskitekijät, ja pitämään sähköpostiosoitteen simppelisti latinalaisissa merkeissä.